Paluu SVY:n kotisivulle

Paluu edelliselle sivulle

Sangasten rukiin jalostajan tarina

Sangasten tarinan kirjoittaja Ilme Tupits

Sivun alkuun

Sangasten ruis ja sen jalostaja

Sangasten ruis on ainakin nimeltään tutu monille suomalaisille. Sangasten ruista viljeltiin vielä ainakin 1950-luvulla maassamme. Sangasten rukiin tarina ulottuu kokonaisuudessaan jo yli 130 vuoden taakse, mutta edelleen sitä jonkin verran viljellään ainakin Virossa ja kasvinjalostuksella sen geenit ovat siirtyneet myös uusiin ruislajikkeisiin. Sangasten rukiin jalosti elämäntyönään kreivi Friedrich (Fr.) von Berg, joka suvultaan on suomalais-virolainen. 

Sangaste kunta ja kartano sijaitsevat Valganmaalla Viron eteläosassa noin 60 kilometriä vielä Tartosta etelään. Sangasten kartanon omisti aikoinaan kreivi Friedrich von Berg, joka oli innokas maanviljelijä ja rukiin jalostaja. Hänen elämäntyönään oli kotieläinten ja viljelykasvien jalostustyö, josta näkyvimpänä tuloksena on ollut Sangasten ruis.

Kreivi Friedric von Berg työhuoneessaan

Sivun alkuun

Kreivi Friedrich Georg Magnus von Berg 16.2.1845. – 22.3.1938.

Vuonna 1845, 16. (4) helmikuuta syntyi Liivinmaan kuvernementissa Sangastessa kreivi Friedrich Georg Magnus von Berg. Hänen isänsä veli, kenraalisotamarsalkka kreivi Friedrich Wilhelm Rembert von Berg (1794–1874), oli Suomen kenraalikuvernööri 1856–1861 ja useiden kartanoiden omistaja nykyisten Suomen (Elimäki), Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan alueilla. Hänen avioliittonsa oli lapseton. Fr. von Bergin isä, Gustav Gotthard von Berg oli kansliavirkamies Tartossa. Äiti, Charlotte Catherina Elisabeth von Berg (1796–1899) polveutui von Sieversien kuuluisasta aatelissuvusta. Fr. von Bergillä oli kaksi veljeä – Alexander Rembert Joachim (1847–1893) ja Georg Erich Rembert (1849–1927), joka oli Englannin kuninkaan Georg V:n hyvä ystävä, sekä sisar Emilie Wilhelmine Anna Maria Ulrike Pauline von Ungern-Stenberg (1856–1922).
Poikasena, viettäessään aikaansa setänsä kartanoissa (moisio, viroksi mõis), kiinnosti Fr. Bergiä tarkkailla tuulessa lainehtivia viljavainioita. Yhdeksänvuotiaana, käyskennellessään äitinsä kanssa ruispellolla, herätti hänen huomiotaan rukiin kukinta. Se, että lapsi oli kiinnostunut maanviljelyksestä, teki lapsettomaan setään syvän vaikutuksen ja vuonna 1856 adoptoi hän Friedrichin ja jätti hänelle myöhemmin perinnöksi 19 kartanoa, yhteensä 38 000 ha pelto- ja metsämaata, niiden joukossa myös Sangasten kartanon. Fr. G. M. von Berg rakennutti pääasiassa oman suunnitelmansa perusteella neogoottilaiseen tyyliin omaperäisen linnan, joka valmistui vuonna 1881.
Kreivi Berg'in muistomerkki Sangastessa Viron Tasavallan 1919 maareformin perusteella pakkolunastettiin baltiansaksalaisilta kartanonomistajilta heidän tilansa. Siihen aikaan oli Sangasten kartanolla 8959 ha maata joka jaettiin 95 maapalstaksi. Bergeille jäi ainoastaan 56 ha maata yhdessä linnan ja ulkorakennusten kanssa. Rukiin kehittämiseksi annettiin kreiville lisäksi vuokralle 410 ha peltoa. Tänään kuuluu Sangasten linna kunnalle ja se on annettu pitkäksi aikaa vuokralle. Linnassa ja puistossa käy vuosittain suuri määrä vierailijoita.
Kreivi Bergin syntymän 160. vuosipäivän johdosta ja Sangasten rukiin 130. vuosipäivän johdosta, avattiin linnassa kesällä 2005 Viron Ruisseuran (Eesti Rukki Seltsi) toimesta ruistupa ja linnan eteen pystytettiin Fr. G. M. von Bergin pronssinen rintakuva suomalaiselle graniittialustalle. Kreivi Berg oli vuodesta 1920 kuolemaansa asti Suomen kansalainen.
Nuori kreivi opiskeli Tarton Gymnaasiumissa ja hankki itselleen akateemisen loppututkinnon Sorbonnen yliopistossa Ranskassa vuosina 1863–1864. Vuonna 1865 hän siirtyi Englantiin, jossa työskenteli vuoden kanslistina setänsä, kenraalisotamarsalkka von Bergin luona sekä kokosi seuraavana vuonna käytännön tietoa, työskennellen maataloustöissä Edinburgin lähistöllä Haddingtonin farmilla. Farmin naapurissa teki Patric Shireff kaura-, ohra- ja vehnälajikkeiden jalostamistyötä ja jakoi suopeasti tietojaan myös kreivi Fr. Bergille. Siellä heräsi Fr. Bergile ajatus kotimaahansa palatessaan aloittaa viljalajikkeiden kehitystyötä. Vuonna 1868 palasikin Fr. Berg takaisin Viroon ja jäi asumaan pysyvästi Sangasteen, jossa hän korkeassa iässä kuoli vuonna 1938.
Kreivi Brerg'in hauta, jota ruis koristaa, Sangasten hautausmaallalla Kreivi haudattiin toivomuksensa mukaan Sangasten hautausmaalle. Viron Kasvinjalostusseura (Eesti Sordiparanduse Selts) tilasi hänen haudalleen Anton Starkopfilta muistomerkin jossa on kuvattuna Sangasten rukiintähkät.
Uudistusmielisenä ihmisenä sekä Ranskassa ja Englannissa omaksumansa koulutuksen pohjalla työskenteli kreivi koko pitkän elämänsä kehittämällä ruis- ja vehnänlajikkeita, vertaili perunalajikkeita, jalosti hevos- ja eri karjarotuja, kunnosti heinämaita, oli yksi ensimmäisiä rehujuurikasvien kasvattajia, kokeili muista maista tuotuja kasvi- ja puulajikkeita, perusti hedelmätarhan sekä puiston, jossa oli yli kaksisataa erilaista puu- ja pensaslajia. Kalakasvatus lammikoissa, konelypsy ja maidonjäähdytyslaitteet navetassa sekä itse suunnittelemansa viljanlajittelija houkuttelivat suuria määriä uteliaita niihin tutustumaan. Koottua tietoa ja taitoa hän kirjoitteli sanomalehdissä sekä julkaisi kirjoja, otti vastaan ryhmiä, esitellen kokeiluitaan ja tilaansa.
Fr. Berg kokosi palkintoja näyttelyistä ja yhdistyksiltä sekä ansio- ja kunniamerkkejä valtiolta.
Hän oli Tarton Yliopiston kunniatohtori (1929) ja useiden yhdistysten kunniajäsen. Kreivi Fr. von Bergin elämäntyö oli rukiin kehittäminen.
Kreivi Fr. von Berg avioitui v. 1875 Venäjän Imperiumin Suomen asioiden valtiosihteerin, salaneuvos, paroni Theodor von Bruunin tyttären Maria Daisy Katharinan (1856–1922) kanssa. Heillä oli kaksi poikaa – Eric (1876–1945) ja Ermes Friedrich (1880–1949) Fr. von Bergin puoliso lähti Sangastesta, jättäen pojat isän kasvatettaviksi ja oli Pietarissa tsaariperheen hovinaisena.
Rauhattomina aikoina hän siirtyi Suomeen ja asui isänsä Summan kartanossa kuolemaansa asti. Erich muutti asumaan Saksan kautta Ranskaan, jossa hän kuoli. Hänen jälkeläisensä asuvat tällä hetkellä enimmäkseen Belgiassa. Ermes avioitui 1903 Ernestie Adele von Ettlingerin kanssa (1882–1945) ja heillä oli kolme poikaa – Alexis Friedrich (1904–1948), Rene’ Roman Alexander (1906–1987) ja Victor Georg (1912). Avioliitto purettiin v. 1917 ja Ermes asui sen jälkeen Suomessa sekä avioitui äitinsä huoltajan Aina Tyyne Parkkosen kanssa (1880–1951). Avioliitosta syntyi tytär Aino Maria Wilhelmine (1920–1979) ja poika Markus Friedrich Ermes (1922–1998). Markus Berg osallistui isoisänsä Fr. G. M. von Bergin syntymän 150 v. juhlakonferenssiin, joka pidettiin Tartossa, Tarton Yliopiston Historiallisen museon salissa, 16. helmikuuta 1995 ja järjesti suvun kokoontumisen Sangastessa samana vuonna. Sukujuhlissa oli yli neljäkymmentä eri-ikäistä suvun edustajaa useasta maasta ja Victor Berg esiintyi kirkossa kansalle viron kielellä.
Ermeksen ensimmäinen aviopuoliso Ernestine (Erna) asui yhdessä poikiensa kanssa appensa luona. Fr. von Berg testamenttasi hänelle Sangasten kartanon jäljelle jääneen omaisuuden. Vuonna 1939 lähti Ernestine von Berg Saksaan nuoremman poikansa Viktorin kanssa. Suurin osa linnan sisustuksesta myytiin huutokaupalla velkojen katteeksi. Rene´ von Berg muutti II maailmansodan jälkeen Kanadaan, jossa työskenteli pitkään Edmontonissa Albertan Yliopiston kasvinjalostuksen koeasemalla apulaisjohtajana ja kehitti ’Sangasten’ rukiista valikoimien avulla lajikkeen ’Kodiak’ (1970), josta tuotettiin viskiä. 1986 onnistui Rene´ von Bergin yhdessä puolisonsa kanssa vierailla Tallinnassa. Sangasteen senaikainen hallitus ei kuitenkaan antanut heille lupaa matkustaa. Renen´ ja Victorin jälkeläiset asuvat tällä hetkellä Kanadassa. Fr. von Bergin syntymän vuosipäivänä ja `Sangasten` rukiin kehityksen 130-vuotisjuhlan johdosta, vierailivat Sangastessa Rene von Bergin tytär Sylvia puolisoineen. Victor von Bergin pojat Reinhard, Wolfgand puolisoineen sekä Fred yhdessä puolisonsa ja tyttärensä kanssa. Suomesta tuli juhliin Margus Bergin poika Markku, yhdessä poikiensa Timon ja Tapion kanssa.

Sivun alkuun

Sangasten ruis - pitkäkortista ja pitkätähkäistä

130 vuotta rukiin kehitystä Virossa

Arkeologiset löydöt osoittavat, että ruis oli Itämeren rannikolla tunnettu jo 400–800 vuotta (toisten tietojen mukaan 1500–2000 v. ) ennen Kristuksen syntymää. Alkuunsa ruis oli ilmeisesti rikkaruohona ohran joukossa. Rukiin talvenkestävyys ja sopeutuminen paikallisiin ilmasto-olosuhteisiin myötävaikuttivat rukiin viljelyn lisääntymiseen ja siitä tuli perusruokavilja. 1200–luvulta alkaen kasvatettiin ruista kolmen vuoden kierrolla ja keskiajalla oli ruis Virossa arvokas Hansakaupan vientiartikkeli. Senaikainen maatiaisruis oli pienitähkäinen ja antoi pieniä satoja, mutta oli myös sopeutunut Viron rankkoihin talviin. Esivalmistelut ruislajikkeiden kehittämiseksi saivat alkunsa v. 1868. Kreivi Berg etsi mahdollisuuksia kartanon taloudellisen tilanteen parantamiseksi ennen kaikkea tehostamalla viljankasvatusta. Hän tilasi ulkomailta erilaisia ruiseriä sekä kokosi Viron kartanoissa kasvavia maatiaislajikkeita. Ulkomailta tuotettujen lajikkeiden tähkät olivat suuremmat, mutta talvenkestävyys heikko. Jopa Helsingistä tilattu Nymanin ruis ei kestänyt kylmää ja lumetonta talvea, sillä Suomessa peltoja suojeli talvella kylmältä paksu lumikerros. Koelajikkeiden kokoamisen ja vertailujen ohella yritti kreivi Berg parantaa satoja keinotekoisella pölytyksellä, niin kuin hän oli Skotlannissakin tehnyt. Erilaisilla ruislajikkeita risteyttämällä hän sai yli 40 ”jälkeläiskuntaa”, joita arvioitiin ja vertailtiin vuosia, saamatta kuitenkaan tyydyttäviä tuloksia.
 Koottujen koe-erien vertailemiseksi jaettiin kylvökoneen laatikko väliseinillä kolmeen osaan ja ruis kylvettiin mäenrinteeseen riveihin jotta kasvuaikaista kehitystä voisi seurata ja vertailla. Vana-Kuustesta saatu erä oli muita parempi ja talvenkestävämpi, korsi oli pitkä ja vahva, tähkä muita lajikkeita paksumpi. Tuntomerkkien perusteella arvattiin siemen Saksasta tuoduksi ’Probstei’ rukiiksi, joka oli pölyyntymällä risteytynyt paikallisen maatiaisrukiin kanssa. Pellolta valittiin joukko rukiintähkiä, tähkät punnittiin, ja mukaan otettiin raskaimmat tähkät. Tähkistä saadut siemenet kylvettiin erilleen pientareille, valmistuneen viljan joukosta valittiin mukaan vahvakortisimmat sekä pitkä- ja paksutähkäisimmät. ’Probstei’ rukiilla tähkä oli lyhyt ja jyvät varisivat helposti valmistuttuaan. Tämän puutteen korvaamiseksi ropisuteltiin rukiinpäitä vasten lautaa ja heikoimmin Sangasten linna talvellakiinnittyneiden tähkien siemeniä ei otettu mukaan kokeisiin. Tähkä vertailtiin koon, muodon, värin ja painon perusteella. Sopimattomat heitettiin sivuun. Alkuun valittiin vaaleita, pitkiä ja hyvin akanoilla ympäröidyt tähkät. Kehitystyön laajetessa suunnattiin huomio myös tähkän muotoon ja tiheyteen. Pölyttymisen välttämiseksi ripoteltiin huolellisesti valikoidut siemenet kylvölaudan avulla yksitellen pientareille muista pelloista erilleen. Kasvua seurattiin, paremmin kasvaneet merkittiin, korjattiin juurineen, kuivattiin ja jokaiselta kasvilta otetut parhaimmat tähkät pantiin erikseen laatikoihin jotka numeroitiin. Toistuvasti aina parempisatoisempia ja hyvin talvehtineita kasveja valitessaan, onnistui kreivi saamaan vuonna 1875 koepelloltaan suuren sadon. Sitä vuotta piti kreivi itse ’Sangasten’ kehittämisen aluksi. Siksi voidaan katsoakin lajikkeen täyttäneen tänä vuonna (2005) 130 vuotta. Suuritähkäinen ruis levisi nopeasti lähiseudulla ja tuli tunnetuksi ’Sangasten’ nimellä. Berg jatkoi lajikkeen kehitystyötä vuosikymmenien aikana, saaden aikaiseksi hyvin talvehtivan, taudeista puhtaan, satoisan ja laadukkaan lajikkeen. ’Sangasten’ siementä myytiin tsaarin aikana Venäjän kuvernementteihin sekä Suomeen ja Ruotsiin. Pariisin maailmannäyttelyissä 1889 sai ’Sangasten’ rukiin osasto viljojen joukossa ensimmäisen palkinnon (Grand Prix- palkinto). Myöhemminkin sai ’Sangaste’ näyttelyistä useita kiitosmainintoja ja diplomeita.
Suurella vaivalla saadut tulokset huononivat ristipölytyksen takia nopeasti ja saavutusten säilyttämiseksi piti koko ajan tehdä uusia valintoja. Iäkkäänä miehenä aloitteli kreivi Berg vuonna 1924 uusia kokeiluja yrittäen muuttaa rukiin itsepölyttyväksi. Hän eristi tähkät pergamenttituubeilla ennen kukintaa. Valmistumiseen asti säilyneet tähkät olivat enimmäkseen tyhjät, yhteensä hän sai ensimmäisenä vuonna 43 jyvää, niistä vain muutama oli kunnollinen ja itävä. Pakottaessaan ruista itsepölyttyväksi niin kuin vehnä ja ohrakin ovat, liimasi kreivi tähkät kukinnan ajaksi arabiankumilla yhteen ja sitoi langalla kiinni, jotta vierasta siitepölyä ei päässyt akanoiden väliin. Työmäärä suureni tuntuvasti, mutta tyydyttäviä tuloksia ei saatu. Epäonnistumisesta huolimatta jatkoi hän työtä rukiin parissa, oppien työn aikana perusteellisesti tuntemaan rukiin biologiaa ja ominaisuuksia. Hän jakoi tietojaan lehtien välityksellä laajemmalle yleiseen tietoon, sillä huononeva terveys ei enää mahdollistanut aktiivista toimintaa kartanon ulkopuolella. Kreivi menetti kuulonsa elämänsä kolmannella vuosikymmenellä keskikorvan tulehduksen seurauksena ja muutama vuosi ennen kuolemaansa hän lisäksi sokeutui.
Kreivi Berg ei järjestänyt itse ’Sangasten’ rukiin vertailukokeita toisten lajikkeiden kanssa, joten tietoa lajikkeen taloudellisista ominaisuuksista ei ollut. H. Rathlefin 23 lajikkeella vuosina1908-1909 järjestämässä yhdessä Sangasten kartano kesällä 2005kokeessa ja Siemenvilja Toimikunnan 1913-1914 kahdessa kokeessa, ei ’Sangaste’ ollut satoisin lajike. Vuionna1920 perustettiin Jõgevan Lajikekasvattamo (Jõgeva Sordikasvandus), johon siirtyi johtajana ja kehittäjänä töihin Mihkel Pill (1884–1951). Ennen Jõgevalle siirtymistään oli M. Pill jonkin aikaa auttanut Fr. Bergiä kehitystyössä ja ollut myös sijaisena, kun kreivi oli ulkomailla. M. Pillille oli ruis, perusruokaviljana, erittäin lähellä sydäntä ja rukiin kehittäminen oli työsuunnitelmissa ensimmäisellä sijalla.
M. Pill järjesti 1923–1939 rukiiden vertailukokeita tavoitteenaan antaa arvostelulausunto olemassa oleville lajikkeille, auttaa viljelijöitä valitsemaan kasvatukseen sopivia lajikkeita ja löytää lajikkeiden kehittämiseksi lähdemateriaalia. Tukeutuen kokeiden tuloksiin, suositteli M. Pill jo vuonna 1926 kasvattamaan hyvin talvehtivaa, suuritähkäistä ja suuren pahnasadon tuottavaa ’Sangaste’ lajiketta. Tästä alkoikin ’Sangasten’ voittokulku Virossa. Vuoteen 1935 mennessä oli ’Sangasten’ rukiin viljelylaajuus jo puolet viljelyalasta. Sangaste oli tämän jälkeen vuosikymmeniä eniten viljelty ruislajike Virossa. Fr. Bergin kuoleman jälkeen osti Lajikekehittämisyhdistys (Sordiparanduse Selts) perijöiltä ’Sangasten’ kehittämisoikeudet ja luotiin Jõgevan Lajikekasvattamon Sangasten Kehitysasema. (Jõgeva Sordikasvanduse Sangaste Aretusjaam), jossa M. Pillin johdolla tehtiin ’Sangasten’ kehittämistyötä. Työ on jatkunut näihin päivään asti huolimatta uudelleenjärjestelyistä ja sukupolvien vaihtumisesta ja jatkuu edelleen. ’Sangasten’ ruis on säilyttänyt omat bioloogiset ja taloudelliset ominaisuutensa muuttumattomana sekä on yksi harvoista, luultavasti ainoa lajike maailmassa, joka on ollut jatkuvasti viljelyksessä kehittämisensä alusta asti. Viime vuosina on Virossa taas kasvanut kiinnostus ’Sangasten’ viljelyyn erityisesti luomutuotannnossa.
Sangasten ruis on useissa maissa ollut jo monia vuosia lajikekehityksessä talvenkestävyyden ja tautipuhtauden sekä korkean ruisviljan laadun ”verenluovuttajana”.

Teksti: Ilme Tupits, käännös; Erkki Rantanen

Sivun alkuun

Paluu SVY:n kotisivulle
Paluu edelliselle sivulle